Punk-ikoni Sid Vicious

sid vicious

Tänään pureudumme yhteen musiikkimaailman traagisimmista kohtaloista: legendaarisen punk-bändi The Sex Pistolsin basistin Sid Viciouksen elämään.

Sid Vicious eli John Simon Ritchie (sukunimi vuodesta 1965 Beverley) oli englantilaisen punk-yhtyeen The Sex Pistolsin basisti. Vicious oli kotoisin köyhistä oloista ja hänen äitinsä Anne Beverley kasvatti hänet yksinhuoltajana ensin Viciouksen isän ja myöhemmin isäpuolen kuoltua. Anne Beverleyn kerrotaan käyttäneen huumeita, joka myöhemmin vaikutti siihen, että hänen poikansa Sid ajautui huumeiden pariin.

Nimensä Sid Vicious sai kun The Sex Pistolsin keulakuva Johnny Rotten lemmikkihamsterin mukaan. Vicious oli aikalaisten mukaan erittäin ujo, vaikka joutuikin useasti käsirysyihin muiden kanssa. Ennen uraansa the Sex Pistolsin basistina Sid nähtiin The Flowers of Romance -yhtyeessä, jossa soitti samaan aikaan The Clashissa soittanut Keith Levene. Myöhemmin Johnny Rotten houkutteli Sidin liittymään Sex Pistolsiin. Vaikka Sid oli soittanutkin jo yhdessä bändissä, oli hän käytännössä soittotaidoton: keikoilla Sidin bassoa ei oltu edes kytketty vahvistimeen. Sex Pistolsin albumilla Never Mind the Bollocks, Here’s the Sex Pistols Sid soittaa vain raidalla “Bodies”. Yhtyeen kitaristina toiminut Steve Jones soitti suurimmaksi osaksi levyn basso-osuudet.

Sex Pistolsin hajottua kiertueellaan Yhdysvalloissa, Sid yritti käynnistää soolouraa tekemällä punkversion Frank Sinatran tunnetuksi tekemästä, Paul Ankan englanniksi kääntämästä kappaleesta ”My Way”. Kappale julkaistiin kesäkuussa 1978 yhdessä Ronnie Biggsin laulaman ”No One Is Innocent” -kappaleen kanssa. Single nousi tuolloin Britannian singlelistan seitsemänneksi. Valitettavasti Sidin sooloura jäi vain yhden hitin ihmeeksi.

sid ja nancy

Tunnetuksi Sidin tekee hänen traaginen rakkauselämänsä yhdysvaltalaisen Nancy Spungenin kanssa. Nancy ei ollut Sidin ystävien mielestä hyvää seuraa Sidille, joka oli jo vajonnut suohon. Heroiiniriippuvainen Nancy tutustutti Sidin huumeisiin. 12. lokakuuta 1978 Sid löysi aamulla Nancyn kuolleena hotellin kylpyhuoneen lattialla Hotel Chelseassa New Yorkissa. Nancyä oli puukotettu vatsaan ja hän kuoli verenhukkaan. Sid pidätettiin taposta epäiltynä ja sai syytteen. Asia ei kuitenkaan edennyt tuomioon asti, sillä Sid ehti kuolla huumeiden yliannostukseen ennen oikeuskäsittelyä.

Sid Vicious oli kuollessaan vain 21-vuotias 2. helmikuuta 1979. Kuolinsyyksi todettiin heroiinin yliannostus. Yleisen käsityksen mukaan Sidin äiti oli antanut pojalleen kuolemaan johtaneen heroiinin, joka oli vahvempaa kuin Sid oli luullut. Toisaalta huhutaan, että Sid olisi tappanut itsensä omantunnontuskissaan, koska oli puukottanut Nancyä.

Vaikka Sid ei ollutkaan musikaalisesti lahjakas ja sooloura tyssäsi heti alkuunsa, on Sid Vicious punkin yksi kulttihenkilöistä. Sid tunnetaan enemmän rivosta käytöksestään, olemuksestaan ja elämäntyylistään kuin musiikista. Sidin elämänkerta on julkaistu Suomessa nimellä ”Sid Vicious – Nuorena kuolemisen jalo taito”.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *