Armin van Buuren

Armin van Buuren on mies, joka ei ainakaan trance-musiikin ystäville ole mikään tuntemattomuus. Suurelle yleisöllekin tämä nero (DJ ja musiikkituottaja) on kyllä viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut enemmän tai vähemmän tunnetuksi, sillä hänen moni biisinsä on kivunnut radion soittolistojen kärkisijoille. Erityisen tunnettu on varmasti suomalaisten suosiman Within Temptationin pääsolistin kanssa tehty duetto In and Out of Love, joka julkaistiin vuonna 2008. Yleisesti ottaen Arminin musiikkia pidetään muun muassa euforisena, kohottavana ja energisenä. Itse lisäisin, että se on sielukasta ja paikoin henkeä salpaavaa. Parhaimmillaan Armin van Buuren on lavalla ja kun keikan saa kokea livenä. Se elämys ei pyyhkiydy muistista ja sielusta pois koskaan! Onneksi meitä suomalaisia onkin hellitty live-esiintymisillä useasti, sillä Armin vierailee maassamme lähes joka vuosi. Viimeksi hänet nähtiin vuoden 2016 Weekend Festivaleilla.

Armin van Buuren on jumala

Ihminen levyjen takana

Armin Van Buuren syntyi Leidenissa, Alankomaissa 25. joulukuuta. Vuonna 1995 mies valmistui lukiosta, jonka jälkeen hän siirtyi suoraan collegeen lukemaan lakia. Opiskeluaikoinaan Armin van Buuren innostui suunnattomasti konemusiikista ja alkoikin opintojensa ohella työskennellä DJ:nä klubissa, joka kantoi nimeä Nexus. Ei mennyt aikaakaan, kun musiikkiura vaati enemmän panostamista. Siitä seurasikin se, että mies keskeytti opintonsa. Tässä kohtaa voisi helposti ajatella, että opinnot ovat jääneet lopullisesti kesken, mutta tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Armin van Buuren nimittäin suoritti oikeustieteen opinnot loppuun Oxfordin yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 2004. Tuolloin hän myös vaihtoi tuohon asti hyvin palvelleen kotistudionsa aivan oikeaan musiikkistudioon. Tuolla hän teki kappaleet Touch Me ja Communication.

Kaikkien naisten harmiksi, erityisesti allekirjoittaneen, Armin van Buuren on varattu mies. Hän solmi avioliiton vuonna 2009 Erika van Thielin kanssa yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen. Tätä nykyä pariskunnalla on jo kaksi lasta, vuonna 2011 syntynyt tytär Fenna sekä 2013 syntynyt poika Remy. Tuosta Remyn syntymästä mies ilmoitti itse asiassa ihanasti ja herkäsi Tomorrowlandin keikkansa alussa.

armin van buuren keikalla

Urasta

Ensimmäinen virallinen studioalbumi julkaistiin kesäkuussa 2003. Se kantoi nimeä 76. Vuoden 2005 huhtikuussa mies julkaisi singlen nimeltä Shivers. Serenity -niminen single seurasi sitä jo muutaman kuukauden päästä kesäkuussa. Shivers -niminen studioalbumi sisälsi nämä singlet. Albumilta julkaistiin lisäksi myös Who is Wathcing ja Control Freak.

Kolmas studioalbumi näki päivänvalon 18. huhtikuuta 2008. Tämä albumi kantoi nimeä Imagine ja siltä julkaistiin kaiken kaikkiaan kuusi biisiä. Niitä olivat If You Should Go, Going Wrong, In and Out of Love, Unforgivable, Fine Without You sekä Never Say Never.

Neljäs studioalbumi, joka kantoi nimeä Mirage, julkaistuiin syyskuussa 2010. Se sisälsi muun muassa singlet Full Focus, Not Giving Up On Love ja This Light Between Us.

Sittemmin hittejä on paukuteltu avian järjettömät määrät. Näistä esimerkkinä esimerkiksi uskomattoman upea I need You!

Näiden tähän asti julkaistujen studioalbumien lisäksi Armin van Buurenilta on tullut kokoelma-albumien sarja nimeltä State of Trance. Nämä kokoelmat sisältävät Arminin mixauksia muiden artistien kappaleista. State of Trance -albumeita on julkaistu vuodesta 2004 lähtien vuosittain. Lisäksi vuodeta 2003 lähtien on ilmestynyt Universal Religion – kokoelmia, joita ei ole kuitenkaan julkaistu aivan jokaisen peräkkäisenä vuotena.

Tyylilajeiksi Arminille on usein lätkäisty Uplifting trance, progressiivinen trance ja progressiivinen house. Soittimia, joita hän soittaa ovat muun muassa syntetisaattori, rumpukone ja ekvalisaattori. Levy-yhtiö, jolta levyt julkaistaan on Armada Music.

Lisäksi Armin van Buurenilla on oma radio-ohjelmansa joka on ilmoilla joka viikko. Tämä ohjelma kantaa samaa nimeä kuin kokoelma-albumit, eli A State of Trance. Ohjelmaa on pyöritetty jo vuodesta 2001 lähtien ja jaksoja on kertynyt jo aivan järjetön määrä. A State of Trance on yksi maailman eniten arvostetuista DJ-vetoisista radio-ohjelmista ja se hakeekin vertaistaan.

 

 

Post navigation

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *