Justin Bieber – teini-idolista aikuiseksi

justin bieber2

Justin Bieber on kanadalainen artisti, joka on syntynyt 1. toukokuuta vuonna 1994. Bieber tuli kuuluisaksi hyvin nuorena ladattuaan internetiin videoita esiintymisestään. Musiikkimanageri Scooter Braun huomasi videot ja lennätti hänet Atlantaan tapaamaan häntä ja Usheria. Levytyssopimus solmittiinkin vuonna 2008, kun Bieber oli vasta 14 vuotias. Bieber sai heti valtavaa julkisuutta, kun ensimmäinen single One Time ilmestyi. Single vetosi erityisesti nuoriin tyttöihin ja nopeasti Bieberin fanijoukko kasvoi valtavaksi. Fanit alkoivat kutsua itseään pian beliebereiksi. Bieberin esikuvia ovat muun muassa Michael Jackson, Justin Timberlake sekä Usher.

Musiikkiura

Bieberin ensimmäinen albumi My World 2.0 tuli ulos maaliskuussa, jolloin se päätyi heti listaykköseksi ja teki samalla Bieberistä nuorimman Billboard 200 -albumilistan kärjessä olevan mies sooloartistin.

Bieberin toinen albumi julkaistiin tammikuussa 2011, joka oli remix-albumi Never Say Never: The Remixes. Albumi tuki myös Bieberin ensimmäistä elokuvaa.

Bieberin kolmas albumi oli puolestaan Believe, jota on kehuttu aiempaa aikuisemmaksi albumiksi. Albumi nousi heti listaykköseksi Yhdysvalloissa ja jopa 15 muussa maassa.

Bieberin neljäs albumi Purpose julkaistiin marraskuussa 2015, jolla hän oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi jopa kolmessa eri kategoriassa. Hän kuitenkin hävisi kaikki palkinnot artisti Adelelle.

Justin Bieber on voittanut urallaan jo useita palkintoja, joista merkittävimpiä on 19 MTV Europe Music Awards -palkintoa, 14 Billboard Music Awards -palkintoa, 12 American Music Awards -palkintoa ja 1 Grammy-palkinto.

Yksityiselämä

Bieberillä on ollut lukuisia tyttöystäviä, joista tunnetuin on laulaja Selena Gomez. Bieber seurusteli laulajattaren kanssa vuosina 2010 – 2012. Tämän jälkeen pari jatkoi vielä seurustelua on-offina pari vuotta eron jälkeenkin. Tämän jälkeen laulajan tiedetään seurusteleen ainakin Sofia Richieta, joka on laulaja Lioner Richien tytär.

Bieber on saanut julkisuutta myös ikävistä tapahtumista. Tammikuussa 2014 tähti pidätettiin muun muassa ylinopeudesta ja rattijuopumuksesta. Tuolloin poliisi teki myös kotietsinnän Bieberin kotiin, jolloin hänen yksi ystävistä pidätettiin huumeiden hallussapidosta. Bieberin huonon käytöksen vuoksi on aloitettu myös kansalaisadressi Yhdysvalloissa, jossa vaadittiin Bieberin karkottamista maasta. Adressi sai yli 270 000 nimeä, joka ylittää presidentin reagoimiseen vaadittavat 100 000 nimeä. Yhdysvaltojen presidentti ei kuitenkaan ottanut asiaan kantaa.

Post navigation

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *