Millä kuuntelet musiikkia?

musiikinkuuntelija

Musikin kuuntelu on yhtä lailla loistava harrastus, kuin laulaminen tai soittaminenkin. Musiikin kuuntelua ei todellakaan pidä aliarvioida. Musiiikki antaa paljon, myös silloin kun sitä ainoastaan kuuntelee. Nykyään on todella monia eri tapoja kuunnella musiikkia, ja ennen kaikkea laitteita ja sovelluksia, joilla musiikkia voi kuunnella.

Spotify on yksi suosituimmista musiikin kuunteluun käytettävistä palveluista. Spotifyin avulla voi kuunnella musiikkia puhelimen, tietokoneeseen ladattavan ohjelman, sekä nettisivun kautta. Spotify on älykäs sovellus, jossa kaikki muutokset, jota teet tililläsi yhdellä laitteella, ovat voimassa myös toisella laitteella, kun avaat Spotifyin. Voit myös kuunnella kaikkia kappaleita kaikilla laitteilla, joissa käytät sovellusta. Spotifyista löytyy lähestulkoon kaikki kappaleet ja artistit, joilla on yhtään nimeä, tai yleisesti julkaistuja kappaleita.

Toiset tykkäävät  kuunnella musiikkia siten, että he voivat samalla katsella musiikkivideoita. Siihen tarkoitukseen Youtube on täydellinen valinta. Youtubesta löytyy musiikkivideoiden ja -kappaleiden lisäksi, paljon muitakin videoita katseltavaksi. Parhaimmillaan Youtuben syövereihin, voi eksyä jopa tunneiksi. Palvelu myös ehdottaa lisää videoita katseltavaksi, jotka ovat samankaltaisia, kuin videot joita olet katsellut. Siten palvelusta on helppo löytää lisää musiikkia kuunneltavaksi. Youtubessa on myös soittolistoja, joita käyttäjät ovat luoneet. Voit siis yhdellä kuuntelukerralla kuunnella, esimerkiksi saman artistin kappaleita, jonossa.

Radio on perinteinen väline musiikin kuunteluun. Radion kuuntelussa on ainoastaan se huono puoli, että et voi itse päättää tarkalleen, mikä radiossa soi. Se saattaa olla kuitenkin, myös rikkaus. Voi löytää jatkuvasti uusia kappaleita, kun vain löydät omaa musiikkimakua vastaavan radiokanavan. Useimmat kaupallisista kanavista, soittavat uutta musiikkia, mutta niilläkin on usein ohjelmia, joissa saa toivoa musiikkia, tai soitetaan vanhempia kappaleita. Radiokanavia on Suomessakin niin paljon, että jokainen kuuntelija, löytää varmasti yhden tai useamman kanavan, joka sopii omalle korvalle paremmin kuin hyvin. Suosituimpia radiokanavia ovat ylen kanavat, Suomipop, Loop, Kiss, Radio Aalto, Iskelmä, sekä NRJ. Kannattaa kokeilla kaikkia, ja välttää liiallista kanavasurffailua, esimerkiksi autoa ajaessa. Jos aina vaihdat kanavaa, kun tulee mainoksia tai huonompi kappale, et koskaan saa kuvaa siitä, millainen radiokanava on oikeasti kyseessä, ja millaista kanavalla soitettava musiikki on.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *